SM-kisaennakko; suuri kysymysmerkki ja pistelinko!

3.8.2022

Tomas ja Janette Joensuussa!

Kalevan kisat 2022 kilpaillaan 4.-7.8.2022 Joensuussa. Muutaman aiemman vuoden tapaan mukana on kaksi urheilijaamme, Janette Hanski ja Tomas Wecksten. 

Tänä vuonna sijoitusodotuksia on vaikea arvioida. Seitsenottelun rankingtilastossa Janeten nimi on sijalla yhdeksän, kesäkuussa PM-kisoissa Seinäjoella syntyneellä 5045 pisteellä. Ottelu on tunnetusti herkkä laji ja periaatteessa mahdollisuuksia on ihan mihin vain, viime vuonna Janette sijoittui viidenneksi tuloksella 5053, joten hyvällä ja tasapainoisella ottelulla mahdollisuuksia on ihan mihin vaan.

Sitten se suuri kysymysmerkki. Tomas Wecksten avaa kilpailukautensa Kalevan kisoissa, seipäässä tulostaso on pitkin vuotta ollut kohtuullisen korkea, mutta nyt muutaman poisjäännin myötä yllättävänkin pienellä tuloksella voi olla kovinkin korkealla. Mitä voidaan kuitenkin odottaa, opiskelujen ja motivaation etsimisen myötä lähes kokonaan kilpailuista välivuotta pitäneeltä, kolminkertaiselta suomenmestarilta, Tomakselta? Aloitetaan vaikka torstain karsinnasta ja siitä jatkoon, sen jälkeen kaikki on mahdollista urheilussa.

Tomas aloittaa urakkansa torstaina seipään karsinnassa ja Janette perjantaina 7-ottelussa. 

Tulosseuranta: https://live.tuloslista.com/11782