Hieno kisaviikonloppu - Tomas Weckstenille kultamitali Kalevan kisoissa Oulussa, Raatin stadionilla

24.7.2016

SM-kullan lisäksi muista kisoista uusia ennätyksiä.

ONNITTELUT TOMAKSELLE SM-KULTAMITALISTA!

Tomas Wecksten voitti miesten seiväshypyn tuloksella 5,42m. Yritykset uudesta ennätyskorkeudesta jäivät vielä vähän vajaiksi mutta hypyt kantoivat tänään mainiosti, joten lisäsenttejä on luvassa milloin vain.

Senni Ronkainen ylitti 168cm:n  korkeudella olevan riman ja se toi yhdeksännen sijan.  

Viikonloppu toi nuoremmillekin urheilijoille muissa kisoissa uusia ennätyksiä. Vaikka Janette Hanski joutui jättämään Kalevan kisat väliin loukkaantumisen vuoksi, niin kuulakaari kantoi voittoon ja ennätyslukemiin 13,70m Porvoon huippukisoissa.

Sakke Petäjäsaari (s. 2002) ponkaisi Korialla pituushypyssä ennätyksekseen 5,58m,  joka on P14-sarjan A-luokka ja takaa pääsyn ikäluokkansa SM-kilpailuun.

Vielä on kesää ja kisoja jäljellä – jäädään odottelemaan toiveikkaana ja pienellä jännityksellä tulevia saavutuksia.

Tulokset