Senni, Janette ja Tomas Kalevan kisoissa

22.7.2016

Kolme Urheilijaa mitalinhakuretkellä!

Eilen käyntiin pyörähtäneissä on Kalevan kisoissa on totuttuun tapaan myös edustusta Karhulan Urheilijoista. Perjantaina ei urheilijoitamme Oulussa nähdä, mutta lauantaiaamuna käydään miesten seipään karsinta, jossa kauden kärkitulosta halussaan pitävä Tomas Wecksten on mukana. Viime vuotinen pronssi on takuulla tänä vuonna kirkastettavissa.

Lauantaina myös naisten 400m aitajuoksussa on seuran värit edustettuna kun Janette Hanski kyyristyy lähtöpaikalle alkuerissä. Janeten aika 62,45 ei ole kärkitasoa, mutta perinteisesti ajoilla ei näissä kisoissa ole ollut mitään merkitystä.

Myös naisten korkeuden karsinta käydään lauantaiaamuna. Seuramme ykköshyppääjä Senni Ronkainen on luonnollisesti mukana. Viime kausina loukkaantumisista kärsinyt Senni on kuitenkin luonnollinen valinta loppukilpailuun ja siellä voikin sitten sattua mitä vaan, ainakin potentiaalia on, josta vuoden 2014 SM-hallipronssi on hyvä osoitus.

YLE näyttää Kalevan kisoja tuoreeltaan koko viikonlopun. 

Live-tulospalvelu löytyy täältä.