Tallinnan joulukisoissa erinomaisia suorituksia

25.12.2012

Karhulan Urheilijoiden nuoret avasivat lupaavasti hallikauden jo perinteisellä kilpailureissulla Tallinnassa. Lajivoittoihin ylsivät Nea Nyström, Jani Bruce ja Olavi Orimus. Lisäksi kotiin tuomisena oli 6 hopeaa ja 2 pronssia.

Poikien pituushypyistä kaksi kultaa

Jani Bruce (13) hyppäsi C-poikien pituudessa selkeään voittoon lähes puolen metrin erolla seuraavaan. Janin pisin hyppy kantoi peräti 499. Tulos on Janin urheilu-uran pisin hyppy, ennätyskelpoiseksi hyppyä ei kuitenkaan voida Suomessa lukea, koska kisa hypättiin ponnistusalueelta. Janin tasainen sarja lupaa kuitenkin hyvää tulevalle hallikaudelle.

Myös Olavi Orimus (15) otti B-poikien pituudessa selkeän voiton reilun 70 sentin erolla kilpailun kakkoseen. Olavi hyppäsi pisimmällä molemmilla mitatuilla hypyillä ennätyksensä, joista pidempi kantoi peräti 592. Ulkoratojen ennätys viime kesältä on 525.

C-poikien 60 metrillä Jani Bruce piti myös hyvää vauhtia yltäen kolmanneksi ajalla 8,65. Samalla matkalla B-pojissa Markus Jääskeläinen pinkaisi toiseksi ajalla 7,83 ja Olavi Orimus viidenneksi ajassa 7,94.

Poikien kuulantyönnöissä Jani Valjus ja Markus Sihvonen työnsivät oman sarjansa kakkoseksi. C-poikien kuulassa Jani Valjus pukkasi pisimmällään 9,56. Samassa sarjassa Simo Airaksinen työnsi neljänneksi tuloksella 7,95. B-poikien kuulassa Markus Sihvonen työnsi 12,48.

Tytöt tehtailivat hienoja suorituksia

11-vuotias Nea Nyström työnsi D-tyttöjen kuulassa voittoon uudella ennätyksellään. Pisin mitattu työntö kantoi 9,28.

C-tyttöjen pituudessa Juulia Simola, Janica Koski, Essi Björninen ja Petra Mannonen hyppäsivät hyviin tuloksiin ponnistusalueelta. Juulia hyppäsi kilpailun neljänneksi tuloksella 455, Janica viidenneksi 451, Essi seitsemänneksi 4,30 ja Petra 12. hypättyään 4,17.

Iina Häkkänen juoksi B-tyttöjen kolmanneksi uudella 60 metrin ennätyksellään 8,49. C-tyttöjen samalla matkalla Janica Koski pinkaisi toiseksi parannettuaan ennätystään reilusti aikaan 8,63. Ennätyksiin pinkoivat myös mm. Juulia Simola 8,92 ja Petra Mannonen 9,14. Myös 200 metrin matkalla Janica Koski piti hyvää vauhtia juosten toiseksi ajalla 28,5.

C-tyttöjen korkeushypyssä Lilli Turkia ja Essi Björninen hyppäsivät ennätyksensä 130. Lilli Sijoittui puhtaammalla pöytäkirjalla toiseksi ja Essi neljänneksi.

Katso kaikki tulokset alta:

Liitteet