| |
Miro Laurila valittiin piirin parhaaksi urheilijaksi
20.11.2011
Kymenlaakson Yleisurheilu palkitsi vuoden 2011 parhaat urheilijat lauantaina Sammolla syyskokouksen yhteydessä.
Vuoden urheilijaksi ja miesurheilijaksi valittiin kaksi SM-hopeaa Turun Kalevan kisoista tuonut Miro Laurila. Miro juoksi miesten 800 metrin ja 1500 metrin hopealle Niklas Sandellsin jälkeen. Miron ensimmäiset aikuisten SM-mitalit oikeuttivat myös piirin parhaan urheilijan tittelin haltijaksi. Miron selvä kehistys keskipitkillä matkoilla kauden aikana näkyi myös tuloksissa. Miron ennätykset paranivat reilusti molemmilla matkoilla. 800 metrin ennätykseksi kirjataan kesän jälkeen 1.50,61 ja 1500 metrin ennätykseksi 3.43,72. Miro edusti kesän lopussa Suomea myös Ruotsiottelussa.
19-vuotiaiden naisten parhaaksi urheilijaksi valittiin korkeushypyn ennätystään lukemiin 181 nostanut Senni Ronkainen. Senni saavutti kesän aikana hopeaa 19-vuotaiaiden SM-kilpailuissa sekä kultaa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa.
14-vuotiaiden poikien parhaana palkittiin Markus Jääskeläinen. Markus viiletti kesällä 100 metrin ennätyksekseen 12,51 ja osallistui myös 14 vuotiaiden SM-kilpailuihin.
Lisäksi piiri palkitsi SM-menestyjänä Jatta-Juulia Hanskin, joka saavutti 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa kultaa ja kaksi hopeaa pika- ja aitamatkoilla sekä sijoittui Kalevan kisoissa naisten 100 metrin aidoissa hienosti kuudenneksi. Tomas Wecksten palkittiin SM-mitalistina saavutettuaan 15-vuotiaiden poikien hopeaa seiväshypyssä.
Muita palkittuja:
Nuorisovalmennusryhmävalmentaja Ari Väänänen
Toimitsija Harri Holopainen
Piiriennätyksistä palkittuja:
Miro Laurila M 1500 m 3.43,72
N17 100 m aj Jatta-Juulia Hanski 13,43
<< takaisin
|
|
YHTEISTYÖSSÄ:

>> Lisätietoja
 |