|
ETUSIVU |
Kotkassa mestareiksi Heinonen, Taskinen ja Hanski 06.09.2009 SM-otteluiden viimeisenä päivänä saatiin mestareiksi Kotkan Karhulan keskuskentällä Jutta Heinonen, Eetu Taskinen ja Jatta-Juulia Hanski. Kotkassa aamun sää ei luvannut hyvää, sadetta kaatamalla ja pilviä loputtomiin. Ennen ensimmäisten lajien alkua sade kuitenkin hellitti huomattavasti ja loppupäivä saatiin viedä läpi kuivasti muutamaa pisaraa lukuunottamatta. 19-vuotiaiden miesten 10-ottelussa tilastokärkenä lähtenyt kolmikko piti kilpailun loppuun saakka paikkansa. Voittoon otteli Lahden Ahkeran Eetu Taskinen pistein 7094. Taskinen hyppäsi seivästä erinomaisesti 470. Toiseksi otellut Naantalin Löylyn Juha Sola jäi voittajasta vain 92 pistettä. Kolmanneksi otellut Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Tuure Hollo paranteli otteluennätystään peräti 200 pisteellä, uudet ennätyslukemat ovat 6850. 22-vuotiaiden naisten 7-ottelussa Janakkalan Janan Jutta Heinonen otteli erinomaisesti ylittäen 5000 pistettä ja jääden ennätyksestään vain n. 60 pistettä. Heinosen voittopisteet olivat 5035. Toiseksi otteli Salon Vilppaan Miia Kurppa pistein 4887. Kolmanneksi nousi keihäänheiton ja 800 metrin ansiosta Vilppulan Veikkojen Laura Rautanen 2 pisteen erolla Juvan Urheilijoiden Viivi Avikaiseen. Rautasen pisteet 4733 ja Avikaisen 4731.
Järjestävät seurat saivat kilpailuista yhden mitalin, kun 15-vuotiaiden tyttöjen 5-ottelussa Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski otteli voittoon uusin ennätyspistein 2515. Hanski aloitti ottelun loistavalla aitajuoksulla, jossa aika 11,39 on 15-vuotiaiden kaikkien aikojen toiseksi paras tulos. Lisäksi Hanski paransi ennätyksiään pituudessa ja keihäänheitossa. Korkeushypyssä Hanskia alkoi vaivata selkäkivut, joten tulos jäi vaatimattomaksi. Hyvän 800 metrin juoksun ansioista Hanski palasi jälleen kilpailun kärkeen. Toiseksi otteli HKV:n Oona Hujanen pistein 2496 ja kolmanneksi Lieksan Urheilijoiden Jutta Heikkinen pistein 2402.Joukkuekilpailun voittoon ottelivat 15-vuotiaissa Lieksan Urheilijoiden kaksossisaret Hertta ja Jutta Heikkinen. Tyttöjen yhteispisteet olivat 4757, toiseksi sijoittui HKV:n Oona Hujanen ja Vilma Kantanen. Kolmantena palkittiin toinen kaksospari IF Nykarlebynejdenin Anna ja Andrea Julin. Lisää kuvia Kotkan kilpailuista tulee kuvagalleriaan lähipäivinä. Tulokset löytyy tulospalvelusta. >>> takaisin |
|||||
|
Järjestävät seurat:
|
| © 2008 Sohvi Seppälä Päivitetty 06.09.2009 |