Janetelle nuorten SM-moniotteluista hopeaa!

26.8.2018

Janette Hanski oli mukana viikonloppuna Kempeleellä järjestetyissä 19-vuotiaiden moniotteluiden SM-kisoissa. 

Ensimmäinen päivä alkoi 100 metrin aidoilla, aika jäi kauden aikaisempaan tasoon nähden hieman alakanttiin, kello pysähtyi aikaan 15,10, ollen koko porukan kolmanneksi nopein aika. Toisessa lajissa, korkeudessa Janette taisteli pitkän kaavan mukaan kohtuullisen tuloksen 148. Kolmannessa lajissa kuulassa Janette oli koko porukan toiseksi paras tuloksella 13,09. Ensimmäisen päivä päättyi 200 metriin josta tulos oli mainio, 26,33. 

Toinen päivä alkoi pituushypyllä jossa reipas myötätuuli virvoitti hyvään ennätyskuntoon, 5,69 on oma henkilökohtainen ennätys, myötätuulta tosin hypyssä 2,3 m/s. Keihäs kulki jälleen upeasti, oma ennätys parantui roimasti ja kirjataan nyt 38,52. Janette oli koko porukan paras keihäänheittäjä. Viimeisessä lajissa Janette taisteli upean ajan, 2.24,42, jolla irtosi makeasti hopeaa heti HIFK:n Sanni Pajasmaan jälkeen. Lopulliset pisteet 5088, synnyttivät jälleen oman ennätyksen ja seuraennätyksen! Upeaa Janette ja isot onnittelut!